Se tulee taas. Tosin sillä on nyt vakava este edessään. Minun mieleni. Se kieltää sitä, pistää ottamaan jonotusnumeron ja menemään jonoon. Jonoa ei voi ohittaa, sitä ei voi kiertää. Eikä ylittää. Olet vain sen jonon perällä kunnes on sinun vuorosi. Ja tiedän milloin se vuoro on ja se pelottaa. Koska se vuoro mullistaa elämäni täysin koska silloin ympärilläni ei ole ihmistä joka vahtii ja suojelee minua kaikelta pahalta mitä ikinä keksinkään pelätä. Niin kuin Ultra Bran kappaleessa. Ymmärtääkö kukaan mitä minä sanon?

L = large = suuri = isokokoinen. Haluan muuttaa tuon. Haluan olla pienempi. Viedä vähemmän tilaa. Saada enemmän tavaraa matkalaukkuihin.

Ensimmäinen muutos tapahtuu päässäni, se tapahtuu jo. Kuuluu raksutus. Sen jälkeen se raksutus nopeutuu kun se pääsee vaikuttamaan tekemisiini. Silloin kukaan ei voi pelastaa minua ellen minä niin tahdo. All my efforts to clean me

I tried to kill you
You tried to save me

Kuka saa minusta silloin otteen? Silloin kun makaan jossain ja itken omaa kohtaloani jonka tiesin tulevan, mutta annoin sille kulkuluvan vaikka en usko kohtaloon. En usko sellaiseen jumalaan johon muut uskoo. En usko elämään. En rakkauteen. En mihinkään. En siihen että kehoni on olemassa vaikka minä en. En usko sielunvaellukseen. Uskon sen, että vaikka kuinka yritän valitsen silti väärin.

Minä suojelen sinua kaikelta
mitä ikinä keksitkin pelätä

En usko. En toivo. En luota.

En ole hyvä näin koska en kuvaa itseäni. Olen hyvä sitten joskus. Kun muutos tapahtuu.